TV- ja elokuvatuotannot

Dakar on yli 13 vuoden historiansa aikana tuottanut tv-ohjelmia ja dokumenttielokuvia suomalaisille TV-kanaville ja kansainväliseen levitykseen. Tuotantojamme on palkittu mm. Formaatti Finlandia -palkinnolla, useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla sekä Kultainen Venla -ehdokkuuksilla. Dakarin tuotantojen aiheet liikkuvat laajalla sektorilla. Työryhmämme on tavattu mm. moottoriradalla Etelä-Afrikassa, Lontoossa suurlähetystössä, Pariisissa pelimessuilla, Thaimaan luolissa, pesismatsissa Fuengirolassa sekä tietysti myös Tallinnan laivalla. Dakariin ei olla vielä valitettavasti päästy.

Tutustu toteuttamiimme tuotantoihin:

Vaalitaisto 2.0

Dokumenttielokuva 58min

Kanava: Yle Areena, YLE TV1

Kotkalainen Mika Hostila pyrkii eduskuntaan uuden poliittisen liikkeen, Liike Nytin ehdokkaana. Avukseen hän saa liikkeen taustavoimat Hjallis Harkimon johdolla. Voiko politiikan untuvikko menestyä vaaleissa?

Vaalitaisto 2.0 kertoo Suomen tuoreimman puolueen syntyvaiheista keväällä 2019. Elokuvan tavoitteena on selvittää, miten vaalit voitetaan. Vaalitaisto 2.0 seuraa läheltä kotkalaisen Mika Hostilan 44v eduskuntavaalikampanjaa Liike Nyt:n ehdokkaana. Ilman aiempaa poliittista kokemusta päättää Mika tukijoukkoineen selvittää mikä on menestysresepti, jolla pääsee eduskuntaan.

Elokuva seuraa Mikan kampanjaa läheltä. Jo kampanjan alkuvaiheessa on Mika huomannut, että paikka eduskunnassa ei aukea uudelle ehdokkaalle pelkästään toreja kiertämällä. Mika rakentaa pihavarastoonsa vaalihuoneen ja alkaa analyyttisesti pohtimaan mistä ääniä voisi saada. Kaikki äänet on kaapattava muilta puolueilta, joten Mika tutkii mitä muut tekevät ja miten ääniä olisi mahdollista hankkia. Vaalihuoneen seinät täyttyvät analyyseistä ja ennusteista. Mika päättää myös hankkia apua asiantuntijoita mm. Liike Nytin Harkimolta ja Mikael Jungnerilta.

Elokuva kertoo ihmisläheisesti tämän hetken Suomesta ja suomalaisesta demokratiasta. Miksi syntyy uusia poliittisia liikkeitä kuten Liike Nyt?

Ohjaus: Mikko Peltonen & Pasi Riiali

Mika Hostila

Maalla Merellä ja Lautasella

TV-sarja

Kanava: MTV3

Maalla, merellä ja lautasella on MTV3-kanavan uusi ruoka-aiheinen seikkailuohjelma, jossa kaksi vakiokokkia ja vaihtuvat, julkisuudesta tutut vieraat kilpailevat Helsingin ja Tallinnan välillä ruuanlaiton paremmuudesta ja kekseliäisyydestä. Ohjelman juontaa itsekin keittiömestarina ansioitunut Pipsa Hurmerinta.

Ohjelmaa on kuvattu Eckerö Linen m/s Finlandia -laivalla ja Tallinnassa. Vakiokokkeina nähdään Kokkisodasta tutut Teemu Laurell sekä Linnea Vihonen. Ohjelman julkkisvieraat julkistetaan myöhemmin.

Maalla, merellä ja lautasella esitetään MTV3-kanavalla ja MTV-palvelussa keväällä 2020. 

BMX Do or Die

Kanava:

Brändi:

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Duis facilisis dui vitae est tincidunt, quis consectetur nisi facilisis. Maecenas porttitor metus ac nisi varius tempus. Nulla sit amet imperdiet est. Proin nec finibus nibh, ut feugiat nulla. Curabitur eu fermentum nunc, at tempus quam. Mauris tincidunt feugiat laoreet. Nam cursus dolor erat, sed sodales justo molestie a. Fusce nec commodo nunc. Curabitur lacus risus, sodales in nulla vel, finibus tincidunt diam. Donec fringilla in nibh sed tristique. In in nisl enim. Nunc porttitor sem a varius mattis. Nunc vel ultricies orci. Sed eget elit gravida, euismod sapien id, maximus lectus.

Virittäjät / Test my ride

TV-formaatti
Kanavat: MTV MAX, Sub, Elisa Viihde, Ignition (Afrikka), DMAX (Saksa)

Virittäjät TV-sarjaa ja sen pohjalta kehitettyä Test My Ride formaattia on tuotettu yhteensä 10 kautta. Suomessa Virittäjät on tullut tutuksi MTV MAX, Sub ja Elisa Viihde kanavilla. Ohjelmaformaatti on myyty saksaan, jossa sitä tuotettiin DMAX kanavalle kaksi kautta. Virittäjät-sarjan ensimmäinen englanninkielinen kausi tuotettiin Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa nimellä Test My Ride. Ohjelman valmiita jaksoja on myyty laajasti eri puolille Eurooppaa, Afrikkaa ja Pohjois-Amerikkaa.
Play Video

Sukeltaja

Dokumenttielokuva
Kanava: YLE TV1, YLE Areena

Sukeltaja Mikko Paasista tuli kesällä 2018 muutamassa päivässä maailmankuulu sankari ja Thaimaan kuninkaan palkitsema ritari. Paasi pelasti sukeltajatovereineen 13 luolan vangeiksi jäänyttä lasta varmalta kuolemalta.   Mikko Paasi palasi Tham Luangin luoliin Dakarin kuvausryhmän kanssa ensimmäistä kertaa pelastusoperaation jälkeen. Dokumenttielokuvassa “Sukeltaja” Mikko Paasi käy läpi pelastusoperaation tapahtumia ja omia tunnelmiaan.  Dakarin kuvausryhmä oli ensimmäinen koko maailmassa, joka sai luvan kuvata ja puhutella myös pelastettuja poikia.

Swing game

Dokumentti

Kanava: Yle, ARTE

D.okumentti elokuvantekijöistä, jotka päättävät perustaa pelifirman ja tehdä siitä elokuvan. Elokuva seuraa läheltä mitä tapahtuu kun perustetaan pelifirma ja päätetään valloittaa maailma ilman aiempaa kokemusta alalta. Swing Game kertoo yrittäjyydestä ja pelialasta Suomessa ja maailmalla. Pelintekijöiden mentorina on mukana mm. Roviosta tuttu Peter Vesterbacka. Elokuvaa tehdessä syntyi Kotka Games -pelifirma ja uusi urheilulaji keinusta hyppääminen. 

Play Video

Sannikan supervuoro

Dokumentti & sarja

Kanava: Yle TV2, YLE Areena

Kun ikää tulee lisää, tietyt asiat ja vaihtoehdot vähenevät. Voinko saada enää lapsia? Voinko vaihtaa ammattia? Voinko vielä muuttaa itseäni? Opinko enää uusia asioita? Kannattaako enää yrittää vai pitäisikö vain olla tyytyväinen siihen mitä jo on?

Kun 40 vuotta täyttävä Sannika Michelsson alkoi miettiä näitä asioita, iski paniikki. Ruuhkavuodet alkavat olla takana ja monet valinnat jo tehty. On lapset, on mies, on koti ja työ. Onko enää aikaa itselle ja jos on, mitä sillä ajalla haluaa tehdä? Onko jotain jäänyt tekemättä?

Sannika, joka oli 16 vuotiaana lupaava pesäpalloilija, teki itselleen hurjan lupauksen: Aion saattaa opintoni valmiiksi ja pelata pesäpalloa maailman korkeimmalla sarjatasolla 40-vuotiaana. Sannikan supervuoro seuraa Sannikan elämää ja tavoitteen toteutumista reilun puolen vuoden ajan. 

Suomea rakentamassa

Dokumentti

Kanava: YLE TV2

Suomea Rakentamassa on elokuva, joka jokaisen rakentamista suunnittelevan tulee nähdä. Kautta aikojen on suomalainen rakentanut talonsa itse. Tälläkin hetkellä tuhannet perheet rakentavat omaa kotia. Suomea Rakentamassa kertoo omakotitalon rakentamisesta nykysuomessa. Elokuvassa seurataan uudelle asutusalueelle rakentavia aina tonttien varaamisesta muuttopäivään. 

Play Video

Mat & Prat

TV-sarja

Kanava: YLE Fem

Monikulttuurinen ruokaohjelma, jossa juontajana on Raakel Lignell.

 

Pasi Riiali

Vastaava tuottaja

Start typing and press Enter to search

Shopping Cart